PIENOISMALLIMARKETTI

Pelikrypta

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Opiskelu ennen pimeyttä

On tullut taas aika... Pimeä Mordheimin kaupunki kutsuu jälleen epäonnisia seikkailijoita syövereihinsä. Edellisestä kerrasta on aikaa kun Marienburgilainen merirosvojoukkioni seikkaili siellä. Jopa vuosia... En pysty muistamaan tarkasti. Tällä kertaa pitää valmistautua paremmin ja aattelin käydä Suuren Mordheim kirjastoni kautta ja käydä läpi kaikki Town Cryer lehdet ja sääntökirjani. Sitten on vasta aika valita lopullinen epäonninen sotajoukko, joka joutuu taistelemaan rikkauksiensa eteen. Jo pelkästään sääntökirjan avaaminen ja niiden kuvitukset loivat päähäni kuvan tummista kaduista joissa vaarat vaanivat. Vain rohkeimmat joukot pystyvät selviytymään pimeiden katujen vaaroista.

Se satuiluista. Samalla, kun käyn kirjastoani läpi päätin hyödyntää muitakin figuuripelaajia. Ajattelin koota yhteisen alueen, jossa olisi kaikki tärkimmät asiat ja mahdolliset linkit saman tekstin alla. Käyn muutaman lehden läpi kerrallaan ja päivitän sen jälkeen tärkeimmät ja hyödyllisemmät tiedot ylös. Samalla yritän kaivaa mahdollisia toimivia linkkejä eri sääntöihin. Muistahan tallentaa PDF tiedostot vielä kun voit! Paras keksimäni paikka, jossa tiedot säilyisivät oli Sotavasaran foorumi: The Great Mordheim Library.

The books of Mordheim. Omasta kirjastosta löytyy Mordheim ja Empire In Flames sääntökirjat, Town Cryerit 1-26 ja muutama White Dwarf lehti, joissa artikkeleita Mordheimista. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti