PIENOISMALLIMARKETTI

Pelikrypta

tiistai 25. marraskuuta 2014

Aikamatka

En ole pitkään kerinnyt kirjoittamaan blogiini mitään... En myöskään ole saanut kuin pohjamaalattua figuureita ja rakennettua vankilan tyrmän seinät.

Mutta sitäkin enemmän tein taustatyötä kävin nimittäin seikkailemassa suomen ulkopuolella ja pyhiinvaelsin kauas ulkomaille ainakin itselle tuntemattomiin paikkoihin. Ensimmäiseksi pitkän merimatkan jälkeen kävin keskiaikaisessa ravintolassa syömässä lihaa ja juomassa hunajaolutta. Ravintola oli pimeä ja kynttilänvalo valaisi puisen pöydän ja lihaisan ateriani sekä litran kokoisen oluttuoppini, viinikolkapponi ja kolme tujua parantavaa juoma-annosta. Käytyäni ruosteisessa vessassa ja matkasin seikkailuani paikalliseen yökerhoon. Olin siirtynyt hetkessä keskiajalta 90-lvulle. Yökerhossa meinaan soi ysäri jatkumona ja mikä parasta hetken päästä olin 80-luvulla hurraamassa tanssilattialla Modern Talkingille... Kyllä tapasin Modern Talkingin laulajan Thomas Andersin ja kitaristin Dieter Bohlerin. Paiskasin kättä molempien kanssa useaan kertaan.... Yö kului nopeasti keskustellessani jonkin fanin kanssa, jonka kieltä en ymmärtänyt yhtään. Tuskin hänkään ymmärsi minua, mutta hurrasimme esiintyjille kuitenkin samalla mitalla. Sitten heräsinkin majatalostani ja oloni oli kamala. Onneksi olin palannut nykyaikaan ja löysin kylmän suihkun askillisen kipulääkkeitä keskiaikaiseen pääkipuuni.

Mutta miten tämä liittyy pienoismalleihin. Ei sitten mitenkään! En saanut mitään uusia ideoita pikku-ukoilleni tai jos sain niin en enää muista... Mutta tapasin MODERN TALKINGIN!!!!HUIKEAA!

You're my heart, you're my soul!

AIkaparadoxi 30 vuoden taakse!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti