PIENOISMALLIMARKETTI

Pelikrypta

sunnuntai 31. elokuuta 2014

Storehouse: Valmis (Kuvia)


Kurkistus varastoon
Sain näin sunnuntai illan ratoksi varastorakennuksen tehtyä. Kuten jos aikaisemmin olet lukenut blogiani niin tiedät, että varasto on kolmessa osassa. Alakerta, yläkerta ja katto. Osat lähtevät pois ja näin on helpompi pelata sisätiloissa.

Koska olen enimmäkseen tehnyt mielivaltaisia rauniotaloja mielivaltaisesti leikatuista pahvinpaloista, niin tämä varastoprojekti oli jotain ihan muuta. Tarkat mittaukset, osien sovittelu, saranoiden rakentaminen, parempi materiaali ja enemmän yksityiskohtia nosti rakennelman arvoa ja aikaa rakentaa. Tämän rakennelman tekoon kului arviolta kolme kertaa enemmän kuin aikaisemmin rakentamiini samankokoisiin raunioitaloihin. Olen tyytyväinen rakennelmaani ja seuraavaksi olisi tarkoitus tehdä majatalo samalla periaatteella.

Kuvat kertoo jälleen enemmän ja selityksiä lisää kuvateksteissä.

Valmisvarasto ulkoa päin. Koukun tein itse veistelemällä sen muovilevystä.




Näkymä alakertaan, jossa on kahvisäkkejä ja rotta vartioimassa. Taustalla myös talikko ja viikate.

Ylhäältä kuva alakerrasta. Tikapuiden avulla pääsee yläkertaan. Tikapuut on rakennettu palsasta.
Yläkerran luukuista näkymä yläkerran tilaan. Huomaa varaston johtajarotta kultakolikoidensa kanssa vartioimassa valtakuntaansa.

Yläkerran tilat ylhäältä päin. Tynnyri, laatikoita, hakku ja lyhty. Sekä tietysti rotta.


Tässä kokovertailua varten 28 mm GW:n muoviukkoja.

 Palautetta kaipaan jälleen rakennelmastani... Please give me a feedback about this Storehouse. Thank You.


3 kommenttia:

  1. Aivan mielettömän hienoa jälkeä!

    Vaikka kommentteja ei tulisikaan niin kyllä sitä blogia silti voidaan lukea. :) Itse olen kamppaillut saman asian kanssa ja lopulta hyväksynyt asian, että kommenttia ei vaan heru niin kärkkäästi bloggerissa. Postauksen katseluita ainakin järjestelmän mukaan tulee siitä huolimatta.. :D

    VastaaPoista